Kultasepäntyö nimettiin elävän perinnön luetteloon

12.10.2023

Hieno uutinen kultasepän alalle!

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt kultasepäntyön elävän perinnön luetteloon. Luetteloinnin tarkoituksena on tuoda erilaisille perinteille näkyvyyttä ja tukea perinteen jatkuvuutta Suomessa.

Kansalliseen luetteloon valittujen kohteiden on ensin oltava mukana Elävän perinnön wikiluettelossa, johon eri yhteisöt voivat lisätä artikkeleita itselleen merkityksellisestä kulttuuriperinnöstä.

Kultasepänala on vanha perinteikäs ala, uusien tekniikoiden vallatessa työpajoja on tärkeää tunnistaa vanha merkityksellinen perinne ja osaaminen. Suomalaisissa pienissä kultasepän pajoissa käytetään tekniikoita, jotka periytyvät Fabergén aikuisesta Pietarista. Suomalainen hopeaseppä käyttää luultavasti hopean taonnassa eri tekniikkaa kuin englantilainen seppä, samoin jalokiviä voidaan istuttaa eri tavoin kuin Keski-Euroopassa.

Elämme murroskautta, 3D -tekniikat ovat arkipäivää mutta niidentaiturit ovat usein myös perinteisen kultasepäntyön taitureita. Kysymys: ”Miten voimme välittää käsityön perinnettä ja osaamista eteenpäin ja onko se edes tarpeen?” pohdituttaa, sillä tämä asia vaikuttaa siihen, miten koruja valmistetaan tulevaisuudessa ja  millaista osaamista on nyt tallennettava huolella museossa.

Käsityön arvostus on nousussa ja museo haluaa tuoda esille osaamista korujen takana. jokaisella erikseen suunnitellulla käsintehdyllä tuotteella on tarina, joka kehittyy jatkuvasti. Se alkaa suunnittelijan työpöydältä ja jatkuu käyttäjän kokemuksiin. Ehkä se päättyy sitten kun materiaali palaa kiertoon.

Suomen Kultaseppien Liitto ry ja Suomen kello- ja korumuseo Kruunu tekivät hakemuksen saadakseen perinteisen kultasepäntyön kansalliseen luetteloon.  Tässä linkki luetteloon: https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Kultasep%C3%A4n_ty%C3%B6