Kruunu on alansa ainutlaatuinen asiantuntija, jonka matka alkoi kellojen kokoelmista

Suomen kello- ja korumuseo Kruunu on Pohjoismaiden ainoa kelloihin ja koruihin erikoistunut museo. Aiemmin Kellomuseo-nimellä toiminut museo keräsi ensimmäiset kokoelmansa jo vuonna 1944. Tee alta kurkistus Kruunun alkutaipaleesta tähän päivään, jossa museolla on merkittävä rooli kello- ja korukulttuurin tutkimuksessa sekä tiedon jakamisessa.

Vieraile museossa »

Museo Kruunu silloin ja nyt

Kelloseppäkoulusta se alkoi.

Suomen kello- ja korumuseo Kruunu toimi aiemmin nimellä Suomen kellomuseo. Museon lähtökohtana olleet kokoelmat alkoivat karttua vuonna 1944, kun Lahteen perustettiin kelloseppäkoulu, jonka opettajat alkoivat keräämään opetuskokoelmaa koulun käyttöön. 

Koulun siirryttyä Espoon Tapiolaan 1950-luvulla siirtyi myös kokoelma koulun mukana. Kokoelmien hoitoa varten perustettiin 1980-luvulla Kellomuseosäätiö, ja varsinainen museo avattiin Opinkujalle Espooseen. Vuonna 2006 Kellomuseo muutti Näyttelykeskus WeeGeen taloon toimien siellä vuoteen 2020. 

2021 museo otti korut osaksi kokoelmiaan vaihtaen samana vuonna nimekseen Suomen kello- ja korumuseo Kruunu. Tuolloin museo myös muutti nykyisella paikalleen. 

Tänä päivänä Kruunu on Pohjoismaiden ainoa laatuaan. Se tutkii ja tallentaa suomalaista kello- ja korukulttuuria, jonka historiaa ja merkityksiä se avaa museon eri-ikäisille asiakkaille mahdollisimman ymmärrettävästi, monin mielenkiintoisin tavoin.

Kruunu on Sinun museosi

Kellojen ja korujen kiehtovaan maailmaan on meillä jokaisella pääsy

Kruunu on kaikkien asiakkaiden museo. Meillä jokaisella on oma suhteensa aikaan, kelloihin ja koruihin. Ne määrittävät elämäämme päivittäin, joskus jopa huomaamattamme. Ei siis ole asiakasta, jolle Kruunu ei sopisi vierailun kohteeksi. 

Teemme kellojen ja korujen teemoja tutuksi vaihtuvin näyttelyin, opastuksin ja työpajoin, joiden kautta vierailija astuu ajan kyytiin menneestä nykyhetkeen. Hän pohtii omaa suhtautumistaan aikaan ja koruihin, tutustuu kellojen ja korujen merkittäviin tekijöihin ja kuulee tarinoita esineistön takaa. Asiakkaat voivat jakaa museolle myös omia tarinoitaan ja muistojaan kelloista sekä koruista – lue lisää.

Eri-ikäiset museokävijät ovat Kruunulle tärkeitä. Siksi museon palvelut on laadittu tarkoin tavoin sellaisiksi, että niin pienet lapset kuin aikuiset saavat Kruunusta mielenkiintoisen, innostavan ja elämyksellisen kokemuksen. Olemme myös osa Tapiolan museoita ja Espoon kaupungin KULPS-kulttuuripolkua, joka tuo ammattimaisesti tuotetun kulttuuri- ja taidetarjonnan osaksi perusopetusta. 

Nähdään museossa

Kruunu on kohtaamisten ja yhdessä vietetyn ajan ikimuistoisen paikka

Tavoitteemme on toimia museona, joka ei rajoitu vain kierroskäynteihin. Meiltä voi vuokrata kokoustekniikalla varustettuja tiloja ja räätälöityjä työpajoja erilaisiin tilaisuuksiin kokouspäivistä polttareihin, synttäreihin, seurojen tapahtumiin sekä moneen muuhun. 

Museomme yhteydessä toimii Kahvila Hyrrä, jonne voi pysähtyä kupposen ja herkkujen äärelle. Seinän takana toimii suomalaisen leikin, lelujen ja lapsuuden erikoismuseo Museo Leikki, jossa kannattaa myös piipahtaa. 

Tule paikan päälle tutustumaan lisää ja kokemaan Kruunun kiehtova maailma!

Tervetuloa »

Espoon kilpailuttamat KULPS-sisällöt Museo Kruunussa

KULPS-kulttuuripolku on Espoon kulttuurikasvatussuunnitelma, joka koostuu kulttuuri- ja taidesisällöistä. Sisällöt on rakennettu osaksi lasten koulupäivää ja opetusta. Kulttuuripolku edistää lasten yhdenvertaista mahdollisuutta osallistua taiteen ja kulttuurin tekemiseen, kokemiseen ja tulkitsemiseen. Kulttuuripolun toiminta toteutetaan lapsilähtöisesti ikäluokat huomioon ottaen. KULPS-kulttuuripolku on opettajille ja oppilaille maksuton.

Museo Kruunulla on kokemusta lasten ja nuorten työpajojen sekä opastusten pitämisestä useamman vuoden ajalta. Museo Kruunu on tarjonnut työpajoja aiemmissa tiloissaan WeeGeen lasten kesäleireillä ja järjestänyt niitä itse. Olemme olleet KULPS:ssa mukana alusta alkaen. Henkilöstöllä on pedagogisista koulusta ja he ovat työskennelleet lasten parissa erilaisissa tehtävissä. Lapsille suunnattuja sisältöjä peilataan opetussuunnitelmiin.

Lasten kiinnostus herätetään kysymyksin ja vuorovaikutuksen välityksellä. Lapsia lähestytään ikään soveltuvalla tavalla ja kuullaan heidän näkemyksiään. Työpajassa he käyttävät omaa luovuuttaan ja ilmaisuaan. Kukin on mukana omista lähtökohdistaan käsin. Työpajan ohjaaja tukee ja kannustaa osallistujia.

KULPS-sisältöjen tilaaminen

Isommalle ryhmälle voidaan tarjota kaksi pajaa tai ryhmä voidaan jakaa kahteen osaan, jolloin toinen ryhmä tutustuu näyttelyyn opastettuna ja toinen ryhmä on työpajassa.

KULPS-varaukset tehdään sähköpostitse: info@kellojakorumuseo.fi. Työpaja ja opastukset toteutetaan ti–pe klo 9–15 välillä. Ilmoittautuminen alkaa 5.8.2024.

KULPS -työpajat »
Virtuaalinen tietokanta Holvi »