Mellinin kultasepän liikkeen korut ja niiden valmistustavat 1800-luvulla

Kultaseppä pystyi harjoittamaan ammattiaan liikkeen pitäjänä, kun sai mestarikirjan. Mestarikillat hyväksyivät piirustusten mukaan tehtävät mestarityöt. Killat säätelivät haitallista kilpailua kaupungeissa olemassaolonsa ajan. Roland Mellin sai ammatinharjoittamisluvan vuonna 1833 hyväksytyn mestarityönsä myötä. Hän halusi keskittyä enemmän koruihin kuin hopeaan.

Mellinin kultasepän liikkeen maine kasvoi ja heistä tuli Suomessa maan johtava yritys. Mellinin liike tuli erityisen tunnetuksi arkeologisen korutyylin tuotannostaan, jossa koru valmistettiin erityisen vaativilla tekniikoilla. Kehityksen mahdollisti laadukas tuotanto, joka mekanisoitiin 1850-luvulla.

 

Mekanisoidun tuotannon hyödyt

Mellinin kultasepän liikkeen sanotaan olleen kultasepän alalla tehtailija käsityölaisten joukossa. Prässejä hyödynnettiin uusrokokoo-tyylisten korujen valmistuksessa ja arkeologisen tyylin korujen valmistuksessa. Roland Mellinin poika Otto Roland Mellin otti liikkeen ohjat käsiinsä 1860-luvulla. 1870-luvulla hän valmisti sarjan prässäystyökaluja liikkeen omaa korumallistoa varten.

On huomioitava, että sähköt tulivat Helsinkiin 1887, jolloin Helsingin kaupunki rakennutti sähkölaitoksen, joten sähköä ei käytetty verstaalla arkeologisen korutyylin kukoistusaikana 1870–1880-luvuilla.

Italiassa Napolissa syntyi etruskien hautalöytöjen myötä turisteille suunnattu antiikin aikaisten korujen jäljittelyyn erikoistunut suuntaus. Italialaiset sepät restauroivat myös vanhoja koruja. Erityisesti Castellanin kultasepänliike kunnostautui restauroinnissa. He tulivat tunnetuksi myös arkeologisia koruja jäljittelevistä korutuotannostaan. Castellani onnistui valmistamaan granuloituja koruja.

Arkeologinen korutyyli levisi Euroopassa laajalti ja koruja esiteltiin teollisuusnäyttelyissä, joita järjestettiin useita 1800-luvulla. Tyylisuuntaukset ja muoti levisivät mm. näyttelyiden ja matkustelun myötä.

Otto Roland toi arkeologisen tyylin Suomeen Tanskan kautta. Kööpenhaminassa Vilhelm Christensen kiinnostui muinaispohjoismaalaisista koruista ja alkoi valmistaa niitä liikkeessään. On arveltu, että Otto Roland ajatteli muinaisskandinaavisten mallien kiinnostavan myös Suomessa.

Mellinin arkeologisen tyylin malliston takana on tietoista suunnittelua kirjoittaa Ulla Tillander-Godenhielm 1990-luvulla ilmestyneessä Helsingin kaupungin museon näyttelykatalogi Kultaseppämestarit Roland ja Otto Roland Mellin.

 

Granulointitekniikka

Granulointitekniikkaa on tutkittu paljon. Vasta 1900-luvun puolella selvisi, miten antiikin aikana korut on valmistettu. Ensimmäiset granulointikorut on valmistettu 2500 B.C. Pohjois-Eurooppaan tuotiin koruja Mustan meren tienoilta. Granuloinnilla ja filigraanilla koristellut korut olivat uudelleen muodissa viikinkiaikana.

Perussääntönö granulointitekniikassa oli, että pohjalevyn ja koristeosien tuli olla samaa pitoisuutta ja paksuutta. Pitoisuus on Mellinin koruissa 18 K eli 750/1000.

 

Pienten palluroiden/rakeiden valmistus

Rakeiden valmistaminen on ollut tarkkaa työtä. Pienen pieniä alle 1 mm kokoisia rakeita valmistettiin langasta tai levystä. Langasta tehdään tangon ympäri tiukka ”spiraaliputki” ja se sahataan lenkeiksi. Levystä leikataan samankokoisia palasia. Lenkkien avulla rakeen kokoa pystyttiin säätelemään paremmin kuin levyn palasia sulattamalla palloksi.

Hiilijauhetta käytettiin upokkaassa, kun sitä ja kultapalasia/-lenkkejä lämmitettiin. Se esti kultarakeita liittymästä toisiinsa. Upokkaassa lenkit tai levyn palaset sulivat pallomaisiksi rekeiksi mutta eivät liittyneet toisiinsa. Tämän jälkeen pyöreät kultarakeet pestiin vedellä ja hapotettiin, jotta ne voisi käyttää korun koristelussa. Lopuksi rakeet jaoteltiin koon mukaan, siinä käytettiin apuna sihtejä.

Rakeet siirrettiin metallin pintaan paikalleen siveltimellä ja ne kiinnitettiin ”trakanttiliimalla”, jonka piti kuivua ennen seuraavaa työvaihetta. Rakeet ja filigraanilanka koristeet kiinnitettiin samalla tekniikalla stanssattuun kultalevypohjaan. Koristeosien kiinnitystapoja on kolme erilaista, juottaminen, fuusioituminen ja kolloidinen juotos.

 

Juotos / Hard soldering

Juotetta ja booraksia siroteltiin erityisestä kannusta. Juote suli uunissa tai liekin vaikutuksesta ja meni rakeiden välisiin koloihin ja pohjalevylle kapillaari-ilmiön vuoksi. Castellanin tiedetään käyttäneen tätä tapaa koruissaan.

 

Fuusiojuotos / Fusing

Tässä tavassa käytetään pelkästään kuumuutta liitoksen aikaansaamiskesi. Laimennetulla juotosnesteellä ja pensselillä siirretään rakeet paikalleen pohjalevylle. Kuumassa uunissa pelkistävissä olosuhteissa lähellä kullan sulamispistettä kultaosat fuusioituvat yhteen. Etruskien on arveltu käyttäneen tätä tekniikkaa.

 

Kolloidinen juotos / Colloidal soldering

Kolloidinen juotos perustuu sulatteen (kuparisuolat ja trakanttikumi) käyttöön kultaosien yhdistämisessä. 890°C lämpötilassa kupari diffuusioituu trankattikumin sulaessa pois. Arvelen, että Mellinin liikkeessä käytettiin tätä tapaa. Arvioni perustuu siihen, että vastaavaa menetelmää on käytetty Suomessa. Monien kultaseppien tuntema kultaseppämestari ja opettaja Esko Timonen on kertonut käyttäneensä tämän tyyppistä menetelmää.

 

Röntgentutkimus Mellinin koruille

Museon teettämä korujen tutkimus K.A. Rasmussenin jalometallianalysaattorilla osoittaa, ettei Mellinin arkeologisen tyylin koruissa käytetty juotteita. Tutkimuksen teki Kalle Linnakko 22.2.2023. Korujen pinta tutkittiin halkaisijaltaan 10 mm röntgensäteellä. Yhden korun osalta tutkittiin myös rintaneulan kiinnitysneulan saranan kohta, josta löytyi juotteen pitoisuuksia.

 

Mittaukset 22.2.2023

Suomen kello- ja korumuseo Kruunu teetätti pintatutkimuksen korusta.

Mellinin kultasepän liikkeen merkitys suomalaiselle korualalle on suuri. He suunnittelivat ja valmistivat omaa mallistoa myyntitiskille ja hyödynsivät valmistuksessa mekanisoitumista aivan uudella tavalla. Arkeologisen tyylinkoruja on edelleen jälkimarkkinoilla esimerkiksi huutokaupoissa. Ne ovat säilyttäneet kiinnostuksen ja arvonsa. Taitava suunnittelu ja valmistus kantaa yhä!

 

Essi Pullinen
​​​​​​​Museonjohtaja